28.10.2022 15:33
Keupa Hockey Team ry

Smartum

Smartum ja Smartum Saldo


Smartum-setelit ja verkkomaksut ovat henkilökohtaisia ja tarkoitettu vain henkilökohtaisiin maksuihin.

Smartum-seteleillä ei voi maksaa jäsenmaksua tai lapsen maksuja.

Verottajan ohjeesta Henkilökuntaedut verotuksessa:

3.6.3 Etu vain työntekijän käytettävissä

Omaehtoinen liikunta- ja kulttuuritoimintaetu on tarkoitettu vain työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön. Tämän vuoksi edun käyttämiseen oikeuttavien lippujen, seteleiden tai muiden maksujärjestelyjen on oltava henkilökohtaisia (TVL 69 § 5 momentti).

3.6.4 Tavanomainen liikunta

Liikuntatoimintaan kuuluvat urheiluseurojen liikuntamaksut, jos maksu oikeuttaa seuran liikuntapalvelun käyttämiseen. Tällaisia maksuja ovat esimerkiksi golfseurojen jäsenmaksut tai golfosakkeiden hoitovastikkeet, jos ne oikeuttavat pelaamiseen. Sellaiset urheiluseurojen jäsenmaksut sekä liittymis- ja kannatusjäsenmaksut, jotka eivät suoraan oikeuta liikuntapalvelun käyttämiseen, ovat elantokustannuksia, joita ei voi korvata verovapaasti eikä siten myöskään maksaa kohdennetulla maksuvälineellä. Omaehtoista liikuntatoimintaa koskeva etu on tarkoitettu työntekijän oman liikunnan tukemiseen.


Jos maksat Smartum-liikuntaseteleillä sekä Smartum Saldolla, seuraa alla olevia ohjeita.

1. Smartum setelit

Mikäli maksat Smartum liikuntaseteleillä, toimi seuraavasti:

Seteleillä joko kokonaan tai osittain maksavien asiakkaiden tulee tuoda setelit viikon sisällä laskun vastaanottamisesta seuran toimistolle.

Seteleissä tulee olla jokaisessa osallistujan nimi sekä ne on erotettava toisistaan.

Huomaa, että vain toiminnanjohtaja ottaa seteleitä vastaan.

Toimita seteleiden mukana tulostettuna vastaanottamasi lasku, jota olet liikuntaseteleillä maksamassa.

Jos maksat vain osan maksusta liikuntaseteleillä, niin toimita seteleiden mukana pankkitosite tai kuitti siitä, että olet maksanut myös loppusumman seuran tilille.

2. Smartum saldo

Kirjaudu Smartum Saldo – tilillesi ja valitse palveluntarjoajaksi/toimipisteeksi joukkueen nimi. Valitse käytettävä summa ja maksa.

Lähetä tosite maksusta sähköpostitse osoitteeseen toimisto@keupa.fi.

Huom. Liitä mukaan joukkueen lasku lähettämä lasku, jotta maksu kohdennetaan oikein.


Lisätietoa liikuntaseteleistä on osoitteessa https://www.smartum.fi ja seuran toiminnanjohtajalta.